Tapahtumat

Väärässä paikassa väärään aikaan, taidenäyttely (19.7.-30.8.2025.)

Uusi taidenäyttely ¨Väärässä paikassa väärään aikaan¨ on nähtävillä Tehdassaaren kahvilassa 19.7.-30.8.2025. välisen ajan. Näyttelyyn on vapaa pääsy ja se on nähtävillä kahvilan aukioloaikojen mukaisesti. 

Siina Siuvon ja Sura Kangaspeskan näyttelyn teemana on ihmisen jättämä jälki. Näyttelyn teoksissa taiteilijakaksikko tutkii jätteen roolia yhteiskunnassa ja sen vaikutusta ympäristöön. Taiteiljat lähestyvät jäteteemaa eri lähtökohdista. Siuvo tutkii maalauksissaan jätettä kierrätyksen ja materiaalitekniikan tulokulmasta. Kangaspeska puolestaan lähestyy aihetta tutkimalla, miten kaupungeissa esiintyvät jäkälät ja kaupunkien saasteet liittyvät toisiinsa.

Näyttelyn toteutusta on tukenut Alfred Kordelinin säätiön Nokian rahasto.

  • Taiteilijatapaaminen La 23.8. klo 14-15.  |  Tehdassaaren kahvilalla. Tervetuloa!

********

Siina Siuvon teokset näyttelyssä käsittelevät kohtaamisia jätteen kanssa lapsuudessa maaseudulla. Vielä isoisovanhempieni nuoruudessa kotitalouksien vuosittain tuottaman jätteen määrä oli aivan eri mittaluokkaa kuin nykyään. Kaikki mahdollinen kierrätettiin, uusiokäytettiin,
poltettiin tai syötettiin kanoille. Jäljelle jäävät roskat laitettiin kivenkoloon ja unohdettiin. Samaa ajatusta jatkoivat kaatopaikat, kun jätteen määrä kotitalouksilla kasvoi.

Tänä päivänä ollaan tilanteessa, jossa kaatopaikoille on keksitty jo korvaavia tapoja, polttamista tehdään tehokkaasti ja yhteiskuntaa koitetaan uudestaan opettaa kierrättämään ja uudelleenkäyttämään. Metsistä kuitenkin löytyy vielä kaikuja vanhoista tavoista. ”Toivon, että taiteeni pääsee lähelle ja herättelee omia muistoja jätteen kanssa kohtaamisista.”

Sura Kangaspeskan teokset käsittelevät jätteisiin liittyviä jäkäliä. Saastesietoiset jäkälät ovat lajeja, jotka menestyvät kohonneiden ilmansaastepitoisuuksien alueilla, kuten teollisuusalueilla, vanhoilla kaatopaikoilla ja rakennusten pinnoilla. Nämä lajit hyötyvät esimerkiksi typpidioksidista ja ammoniakista, joita vapautuu liikenteestä, energiantuotannosta ja maataloudesta. Ilmansaasteiden väheneminen on muuttanut monin paikoin jäkälälajistoa. Esimerkiksi Euroopassa ilmanlaadun parantuminen on johtanut saastesietoisien lajien taantumiseen ja herkempien jäkälien paluuseen. Jäkälälien esiintyminen ja elinvoimaisuus kertovat ympäristön tilasta. Koska jäkälät suodattavat ravinteet suoraan ilmasta, ne ovat
erityisen herkkiä ilman epäpuhtauksille. Saastesietoisien jäkälien runsas esiintyminen voi viitata kohonneisiin typen tai rikkidioksidin pitoisuuksiin ilmassa.

“Innostuin aiheesta tutkiessani kaupunkien jäkälälajistoa. Monet saastesietoiset lajit ovat muodoltaan pölymäisiä, kuorimaisia tai haaroittuneita. Niiden kestävyys perustuu kykyyn varastoida tai sietää haitallisia yhdisteitä solurakenteissaan.”

SKU TTT-59899 Category

Description

Eikö sinulla ole tiliä? Liity jäseneksi

;